Monipuolisen työuran tehnyt Margot Wikström on toiminut Turun saariston elintarvikealan kehittämistyössä vuodesta 2016 ja jää keväällä 2024 eläkkeelle.
Saariston kehittäjä, artesaaniruoan uranuurtaja, Tackorkin tilan viljelijä, Nauvon varhaisperunafestivaalin puuhanainen – Margot Wikström tunnetaan monista ansioista ruoka-alan ja ruokakulttuurin parissa.
”Olen päätynyt uuden eteen yhä uudelleen ja uudelleen työurani kuluessa. Sitä ei kannata pelätä! Oman osaamisen rohkea esilletuominen ja monipuolisten verkostojen rakentaminen on vienyt minua mitä upeampiin paikkoihin ja tilaisuuksiin”, Wikström rohkaisee.
Keittiöapulaisesta marjanviljelijäksi
Ruoka ja varsinkaan ruoka-alan kehittämistyö eivät olleet suunta, johon Wikström suunnitteli urallaan päätyvänsä. Koulutus oli hoitoalalta ja työt ruoan parissa alkoivat sattumalta.
”Muutin Nauvoon 1985 ja töitä piti löytää. Tarjolla oli kaksi vaihtoehtoa, joista mieluisampi oli keittiöapulaisen toimi Marttakodissa”, Wikström naurahtaa.
Apulaisen toimen päätyttyä Wikström teki jonkin aikaa uraa pankissa. Peruuttamaton muutos kuitenkin tapahtui, kun pankkiuran jälkeen hän osti maatilan ja opiskeli puutarhuriksi.
”Vietän syntymäpäivääni elokuun alussa ja olen aina halunnut juhlistaa sitä marjakakulla. Saaristossa ei kuitenkaan aikanaan saanut muuta kuin mansikkaa, eikä elokuussa kerta kaikkiaan ollut tarjolla marjoja kakkuuni. Piti siis ryhtyä viljelemään niitä itse!” Wikström naurahtaa.
Säilömisestä lisäarvoa sesongin ulkopuolella
Saariston ilmasto toimii hyvin myös monenlaisten marjojen viljelyyn ja Wikströmin Tackorkin tilan päämarja oli mehevä ja monipuolinen saskatoon.
”Toimin suunnannäyttäjänä sen osalta, että saaristossakin sesonki voi jatkua pitkälle syksyyn viljeltävien lajikkeiden oikeilla valinnoilla”, hän kertoo.
Myynti tapahtui torimyyntinä suoraan asiakkaille. Tuoretuotannossa kevätkaudet olivat haastavia, kun myytävää ei enää ollut ja seuraavan kesän viljely oli aloitettava niukalla kassavirralla. Lopulta marjaa myös tuli sesongin aikana niin paljon, ettei kaikkea pystynyt edes myymään ja osa oli pakastettava. Vastaus kumpaankin haasteeseen oli tietysti ryhtyä tuottamaan erilaisia säilykkeitä myyntiin.
”Uusi aluevaltaukseni toi myös uusia haasteita. Asiakkaani kysyivät esimerkiksi tuotteiden sokeripitoisuudesta ja käyttämistäni säilöntäaineista, enkä osannut niihin ammattitaitoisesti vastata, sillä toimintani oli itseopeteltua. Minun piti aktiivisesti kysyä, opetella ja oppia lisää”, Wikström pohtii.
Apua pienyrittäjä sai alueen elintarvikealan kehittämishankkeiden parista, joita teki muun muassa Turun yliopisto. Hankkeissa tuotettiin avustavaa materiaalia pakkausmerkintöjen tekemiseen sekä tarjottiin henkilökohtaista apua. Samalla tuli luotua ensimmäiset kontaktit hankemaailmaan – mutta ennen Wikströmin omaa uraa kehittämistöissä vei omien raaka-aineiden jalostus häntä vielä toiseen suuntaan.
Artesaaniruoka valotti omaa toimintaa
Artesaaniruoan käsite nousi Ruotsissa 2010-luvun alussa, ja pian se rantautui myös Turunmaalle. Wikström sai mahdollisuuden lähteä tutustumismatkalle käsitteen kehittäjäorganisaatio Eldrimneriin.
”Matkalla tehtiin myös yritysvierailuja ruotsalaisten artesaaniyrittäjien luokse. Vierailujen aikana koin todellisen ahaa-elämyksen, kun tajusin yrittäjien toimivan kuten olin itsekin pyrkinyt toimimaan – käsityömäisesti, paikallisista raaka-aineista ja ilman lisäaineita. Minulta oli vain puuttunut sille termi”, hän toteaa.
Wikström ilmoittautui mukaan artesaaniruoan valmistamisen kurssille, joka oli tarkoitettu ensisijaisesti ruotsalaisille, mutta pääsi varapaikalta sisään. Osallistuminen oli omakustanteista, mutta hän suhtautui tilaisuuteen investointina omaan osaamiseensa.
”Haluan rohkaista myös nykyisiä yrittäjiä ja muita toimijoita pitämään tarkasti silmällä omaa ammattitaitoa lisääviä kurssimahdollisuuksia – myös muissa Pohjoismaissa! Oman osaamisen lisääminen on aina investointi tulevaan, sillä uusista taidoista syntyy uusia tuotteita ja sitä kautta rahaa”, Wikström rohkaisee.
Matkakohde saaristossa
Wikström teki vuosittain jopa satoja kiloja etikkakurkkuja ja hilloja, sekä ryhtyi muun muassa viljelemään parsaa ensimmäisenä saaristossa. Erikoinen ja valovoimainen yrittäjä, joka tarttui helposti mukaan uuteen, huomattiin.
”Tilalle tultiin tutustumaan viljelyyni ja tuotteisiini, josta seurasi myös paljon mediahuomiota. Lopulta Tackorkista tuli eräänlainen ruokamatkakohde saaristossa”, Wikström kertoo.
Ryhmämatkat sopivat hyvin viljelijän aikatauluihin, sillä niiden aikataulu oli tarkka ja matkat toivat lisätuloja varsinkin kevätkauden kassaan.
”Samoihin aikoihin alkoi myös Novian ja Åbo Akademin yhteinen kehittäminen ja hanketoiminta Saaristomeren biosfäärialueen parissa, johon sain yrittämiseni kautta ensimmäisen kosketuksen”, Wikström pohtii.
Pellolta ja puskista hanketyön pyöritykseen
Aktiivinen alan seuraaminen ja sopiva ajoitus vei lopulta Wikströmin uusille urille.
”Sen yhden kerran kun olen avoimia työpaikkoja selannut MOL-palvelussa, tuli vastaan haku Lähiruoka kasvuun Varsinais-Suomessa -hankkeelle, joka etsi toteuttajaa Paraisille. Vaikka tulin kehittämistyöhön ja hankemaailmaan konkreettisesti pellolta ja marjapuskista, olin juuri sopiva tähän työhön ammattitaitoni ja osaamiseni puolesta”, hän pohtii.
Kehittämistyön aloittamisessa auttoivat olemassa olevat kontaktit ja verkostot saariston elintarvikealan yrittäjien ja matkailutoimijoiden kanssa sekä se, että hänellä oli alasta omakohtainen kokemus yrittäjänä ja viljelijänä.
Työhön liittyi paljon messutyötä sekä ruokatapahtumien kehittämistä. Alan kehittäminen oli kaupungille uutta, jonka vuoksi toimenpiteitä sai uurtaa omalla tavallaan eteenpäin. Apua Wikström sai muun muassa alueen lammashankkeen vetäjältä, joka kehotti alkuun kartoittamaan yrittäjät ja tilanteen.
”Se oli hyvä neuvo. Tästä työstä syntyi lopulta lista saariston alueen toimijoista, joka toimi tärkeimpänä työkalunani kaikkien hankkeiden aikana, ja jonka pohjalta myös koottiin kartta Paraisten alueen kaikista tila- ja suoramyyntipisteistä Visit Paraisten nettisivustolle. Olin itsekin yllättynyt kohteiden määrästä ja aihe kiinnosti mediaa”, Wikström kertoo.
Onnistumisia ja haasteita
Hankkeita on nyt takana useampi. Niistä Wikström nostaa erikseen esille Tulevaisuuden kehitystarpeet varsinaissuomalaisessa ruokaketjussa -hankkeen vuosilta 2021-2023, jonka selkeä hankesuunnitelma ilahdutti. Laajassa yhteistyössä tehty hanke käsitti koko maakunnan.
”Teimme kunnianhimoisen määrän syvähaastatteluja alueidemme yrittäjille ja niiden pohjalta nousseet toiveet laitettiin heti käytäntöön sekä vedettiin yhteen. Hanke nosti konkreettisesti esiin ruokaketjun yrittäjien tarpeita ja näkemyksiä alasta Varsinais-Suomessa”, Wikström pohtii.
Kehittämistyönsä onnistumisista Wikström nostaa esille myös pienyrittäjien eduksi tehdyn pitkäjänteisen vaikuttamistyön, jota yksittäisten toimijoiden olisi ollut hankalaa edistää. Varsinkin muutokset lainsäädäntöön vaativat paljon aikaa ja malttia edistää asioita. Maininnan arvoinen onnistuminen on ehdottomasti myös varhaisperunapäivä, joka jää elämään Wikströmin kehittämistyön jälkeenkin.
”Suuria muutoksia on tapahtunut myös niinkin itsestään selvässä asiassa kuin lähiruoan käsitteen kannalta! Aloittaessani termi oli vielä tuntematon osalle alan yrittäjistäkin, mutta nyt se tunnetaan kaikkialla. Olemme tehneet alalla hienoa työtä ympäri Suomea”, Wikström summaa.
Saariston haasteet taas ovat olleet pitkälti samat vuosien läpi. Logistiikka pienten saarien ja mantereen välillä on hankalaa ja yhteiskeittiötiloja pieniin kokeiluihin ja erien toteuttamiseen ei ole saatu luotua pysyvään käyttöön.
Haastava muutos yleisemmällä tasolla, varsinkin kehittämistyön kannalta, on ollut sosiaalisen median kasvu tiedottamisvälineenä ja tietoyhteiskunnan paisuminen. Aiemmin tiedottamista varten ostettiin paikka paikallislehdestä ja se saavutti sopivan yleisön.
”Nyt tiedottamista on enemmän kuin koskaan – ja samalla tiedon saaminen siitä kiinnostuneille on entistä vaikeampaa informaatiotulvan keskellä”, Wikström pohtii.
Pääsy ihaniin pöytiin ja työ parhaissa porukoissa on antanut paljon
”Usein olen pysähtynyt miettimään, että tämä on ihan oikeasti ollut minun työtäni! Olen päässyt sellaisiin ihaniin paikkoihin, pöytiin ja kutsuvierastilaisuuksiin, joihin en olisi ikinä muualla päässyt”, Wikström iloitsee.
Töitä on saanut tehdä ihanien yhteistyökumppaneiden kanssa ja hanketyöntekijät niin oman kuin muidenkin organisaatioiden sisällä ovat olleet paitsi vahva esikuva, niin myös rakas työyhteisö.
Wikströmin vahvat verkostot ovatkin siis vain kasvaneet entisestään. Esimerkiksi Livia-ammattiopiston kanssa tehty työ artesaaniruoan koulutuksen kanssa ja Raseko-koulutuskuntayhtymän säilöntätyöpajat ovat olleet hurjan antoisia.
”Erityisen hieno juttu on ollut törmätä alan osaajiin jälkeenpäin, kun he ovat kulkeneet omaa polkuaan pidemmälle, mutta muistavat yhä minulta saamansa koulutuksen tai sparrauksen. Se on aivan mahtavaa”, hän kertoo.
Vielä alkuvuodesta Wikström on ollut järjestämässä yhteistyössä Haaga-Helia ammattikorkeakoulun kanssa Ruokayrittäjien kevätpäivien pohjatöitä Varsinais-Suomen ruokaketjun koordinaatiohankkeen leivissä, mutta itse tapahtumaa hän ei enää järjestä. Se jää yhteistyökumppaneille, kun Wikström pääsee siirtymään takaisin osallistujan rooliin.
”En minä mihinkään tältä kentältä lähde, vaan yhä tulen näkymään työpajoissa ja tapahtumissa mukana, oman mieleni mukaan!” hän naurahtaa.
Teksti ja kuvat: Ellinoora Havaste