Skip to main content

Lähiruokapäivä 11.9.2021 hakee osallistu

Valtakunnallinen Lähiruokapäivä järjestetään 11.09.2021. Koko Suomen kattava tapahtuma tunnettiin aikaisempina vuosina nimellä Osta tilalta! -päivä. Nyt päivään halutaan houkutella entistä laajemmalla kirjolla tekijöitä, siksi muuttui myös tapahtuman nimi.  Perinteisten maatilojen lisäksi Lähiruokapäivä sopii mainiosti esimerkiksi pienpanimoiden, juustoloiden, myllyjen ja muiden erikoistuneiden tuottajien esittäytymiselle. Mukaan on otettu tällä kertaa myös maaseudun elämysmatkailun tuottajat, elintarvikkeiden jatkojalostajat ja […]

Voimaversot-hanke etsii yhteistyökumppan

Versot ovat pieniä, ympärivuotisesti kasvatettavia siementaimia, joiden ravintoarvot ovat huomattavasti vastaavaa täysikokoista kasvia korkeammat. Makunsa puolesta versot ovat miellyttäviä ja sopivat raaka-aineeksi moneen tuotteeseen – vain mielikuvitus rajoittaa versojen hyödyntämistä! Turun yliopiston ja Luonnonvarakeskuksen yhteinen Voimaversot-hanke etsii nyt yhteistyöyrityksiä, jotka olisivat kiinnostuneita kokeilemaan versoja raaka-aineenaan. Valmistat sitten jäätelöä, juomia, juustoa, leipää tai mitä tahansa muuta […]

Tulevaisuuden Kehitystarpeet Varsinaissu...

Kuvituskuva: Peltomaisema

Ruokaketjun toimintaympäristö on jatkuvassa muutoksessa. Markkinoiden kasvava kuluttajavetoisuus, uusien teknologioiden vyöry alalle sekä ilmastonmuutos ja pandemia ovat esimerkkejä tällaisista muutoksista. Vuoden 2021 alussa käynnistynyt hanke etsii aktiivisesti yritysten kasvun pullonkauloja ja kehittää yhteystyössä alan yritysten kanssa ratkaisuja niihin. – Elintarvikeala on pk-yritysvaltainen, jolloin toimintaympäristön muutoksiin vastaaminen vaatii erilaisia ratkaisuja kuin globaaleilla tai valtakunnallisilla markkinoilla toimivilta […]

Onneksi on ohra -reseptikilpailu 15.1. –

Kuvituskuva: Ohrapuuro

Laitilan Kulttuurin tuki ry, Kuluttajat ruokaTalouden keskiössä -hanke ja Vastuullista proteiinia pöytään -hanke järjestävät reseptikilpailun ohraresepteille. Kilpailun sponsoreina toimivat Laitilan Wirvoitusjuomatehdas Oy, MTK, Laitilan Kaupunki ja Kieku. Reseptikisalla halutaan löytää innostavia tapoja käyttää ohraa ruoanvalmistuksessa kotikeittiöissä ja nostaa ohran arvostusta herkullisena ja kestävänä suomalaisena raaka- aineena. Kilpailussa etsitään erityisesti luovia, uusia käyttötapoja, mutta myös herkullisia, […]

Aitoja makuja yritystilasto 2020 julkais...

Valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke ja maakunnalliset elintarvikealan kehittäjät kokosivat vuonna 2020 yhteistyössä maakunnittaisen Aitoja makuja -yritystilaston. Uuden tilaston mukaan Suomessa on 2 893 jalostavaa elintarvikeyritystä, joista 388 jalostaa myös luomua. Varsinais-Suomessa jalostavia elintarvikeyrityksiä oli yhteensä 321 kappaletta, joista 50 jalosti myös luomua. Valtaosa (74%) yrityksistä oli kooltaan alle viisi henkilöä työllistäviä ja eniten yrityksiä (31%) toimi […]

Selvitys proteiinikasvien viljelystä ja

Kuvituskuva, jossa elintarvikekiertoa kuvaava logo ja kasvillisuutta.

Varsinais-Suomen liitto on tilannut Gaia Consultingilta selvityksen Lounais-Suomen mahdollisuudet proteiinikasvien viljelyyn ja jalostukseen. >> Tutustu selvitykseen (pdf) Selvityksessä tarkastellaan kolmea skenaariota, joista yhdessä viljellään mahdollisimman suurella volyymilla kasviproteiinia, toisessa luodaan kasviproteiiniin erikoistuneita ekosysteemeitä korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottamiseksi ja kolmannessa tähdätään kasviproteiinin ketjun muutosjoustavuuteen ja ketteryyteen. Selvityksen tarkastelussa on mukana sekä ruokakasviproteiinituotanto sekä rehuvalkuaistuotanto Lounais-Suomen alueella. Kokonaisuus luo kokonaiskuvaa alueen ruokaketjun tilanteesta proteiinikasvien osalta […]

Luomuala kasvoi taas vuonna 2019 Varsina...

Kuvituskuva, raportin kansilehti

Luomumpi Varsinais-Suomi -tiedonvälityshanke on julkaissut uuden tilastokoosteen maakunnan luomutuotannosta. Julkaisu koskee pääasiassa vuotta 2019, mutta mukana on myös ennakkotietoja vuodesta 2020. Luomutilojen lukumäärä on kasvanut maltillisesti Varsinais-Suomessa taas vuonna 2019 ja sama kasvu vaikuttaa jatkuvan myös 2020. Julkaisun loppupuolelta löytyy lisäksi esimerkkejä varsinaissuomalaisista luomuyrityksistä ja suorat linkit yritysten verkkosivuille. Koosteen löydät suoraan PDF-tiedostona:  Luomu Varsinais-Suomessa 2019 […]

Elintarvikealan toimintaympäristötutkimu

Kuvituskuva. Leipuri siirtää leipiä uunista jäähtymään.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu käynnisti maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta aiemmin maaliskuussa kyselyn, jonka tarkoituksena on selvittää lähiruokayritysten menneiden vuosien kehityskulkuja, nykytilaa ja tulevaisuudennäkymiä. Kysely on jatkumo aiempina vuosina julkaistuille elintarvikealan pk-yritysten toimintaympäristötutkimuksille. Se oli suunniteltu ja julkaistiin juuri ennen kuin maatamme kohtasi koronakriisi, jonka vuoksi vastaamisaikaa on nyt jatkettu 31.10.2020 asti. Kysely: https://webropol.com/s/toimintaymparisto Toivomme, että tilanteesta huolimatta […]

Ruokasektorin koordinaatiohanke kerää ko

Elintarvikelain kokonaisuudistusta on valmisteltu jo pitkään. Merkittävin uudistuksen tavoite on lakipaketin selkeyttäminen, vaikuttavuuden lisääminen sekä yhtenäistäminen EU-lainsäädännön terminologian kanssa. Turun yliopiston Brahea-keskuksen koordinoima valtakunnallinen Ruokasektorin koordinaatiohanke kerää kommentteja lausuntoa varten elintarvikealan mikro- ja pk-yrityksiltä sekä muilta sidosryhmiltä, jotta uudistuksesta saataisiin toimialan tarpeita palveleva. Vastaa ja vaikuta osallistumalla lyhyeen kyselyyn 23.6. mennessä: https://link.webropolsurveys.com/S/AAB12576D6911CF6 Voit myös osallistua […]