Helsingin Messukeskuksessa järjestetyt MATKA 2023 -messut ovat alan suurimmat messut Pohjois-Euroopassa. Varsinais-Suomesta järjestettiin matka messuille alueen ruoka- ja matkailurityksille 19.1.2023. Varsinais-Suomen koordinaatiohankkeen hankevastaavana Turunmaalla toimiva Margot Wikström kertoo, kuinka matka sujui.

Kahden vuoden hiljaiselon jälkeen tänä vuonna iloittiin siitä, että MATKA-livemessut voitiin taas järjestää. Visit Parainen ja Varsinais-Suomen ruokasektorin koordinaatiohanke kutsuivat jalostavia elintarvikeyrittäjiä ja ravintoloita, sekä Launokorpi varsinaissuomalaisia matkanjärjestäjiä mukaan messumatkalle 19. tammikuuta.

Matka järjestettiin alueen ruoka- ja matkailuyrityksille siksi, että he voisivat verkostoitua ja tutustua toistensa toimintaan messuvierailun lisäksi. Lähtijöitä kerättiin kolmella linja-autolla, jotka lähtivät Nauvosta, Kemiönsaarelta ja Turusta. Osallistujia oli 52.

Yhteistä ohjelmaa matkan alussa

Bussimatkan aikana kukin mukana ollut ruoka- ja matkailuyritys sai vuorollaan pitää kolmen minuutin hissipuheen yrityksestään ja tuotteistaan. Mukana matkalla oli myös ensikertalaisia, joiden esittelyt olivat erityisen kiinnostavia. Ensimmäistä kertaa mukana oli neljä ruokamatkailukohdetta, kolme Paraisilta ja yksi Kemiönsaaresta.

Messuille päästyämme kokoonnuimme alkajaisiksi Visit Paraisten osastolla, jossa matkailupäällikkö Benjamin Donner otti meidät vastaan esittelemällä Paraisten alueen uutuuksia ja käynnissä olevia hankkeita. Yhteisen ohjelman jälkeen mukana olijat saivat lähteä vapaasti tutustumaan ja verkostoitumaan messuilla.

Kuva 1. Matkailupäällikkö Benjamin Donner ja matkaseurue Visit Parainen -messuosastolla.

Saimaan ja Karjalan alueilla tapahtuu paljon hyvää yhteistyötä

Itse kävin tutustumassa Saimaan ja Karjalan alueiden yritysyhteistyökuvioihin, joista sain hyviä vinkkejä omiin tuleviin toimiin. Saimaan alueella on rekisteröity jo monia nimisuojatuotteita sekä D.O Saimaa-tuotteita, joiden osalta Varsinais-Suomen alueen työ on vasta alussa.

Kuva 2. Saimaan ja Karjalan alueen messuosasto.

Pohjois-Karjalassa taas toimii hieno yhteistyöverkosto, jonka ideoimat ja tuottamat Majatalosta majataloon -retket palkittiin messuilla Suomen parhaaksi matkailukohteeksi. Retket taittuvat vuodenajasta riippuen hiihtäen tai pyörällä neljän Pohjois-Karjalaisen majatalokohteen kautta, 15-25 kilometrin rauhalliseen päivätahtiin. Tietysti myös paikallinen ruoka on näkyvästi esillä majataloretkillä, joista on mahdollista valita erityinen Majatalosta majataloon karjalainen ruokamatka -paketti.

Kysyin paikalla olevalta Pihlasresort-hotellin toimitusjohtaja Anna Grotenfelt-Paunoselta mikä on heidän alueensa yhteistyön salaisuus. Grotenfelt-Paunonen koki, että yhteistyöhalukkuutta on kyllä ollut kauan, mutta kun Visit Saimaan vetäjäksi saatiin yrittäjätaustainen Maisa Häkkinen, alkoi yhtäkkiä tapahtua ja asiat vain loksahtivat paikoilleen. Eli vaikka tahoa ja halua yhteistyöhön alueella jo olisikin, sen varsinainen aloittaminen vaatii sopivan henkilön veturiksi.

Lähiruoka näkyi messuilla

Matkamessut ovat myös monilta osin ruokamessut. Useilla messuosastoilla esillä oli paikallisia ruokatuotteita ostettavaksi. Esillä oli myös alkuperämerkittyjä tuotteita ja esimerkiksi Karelia À la carte-verkoston ruokatuotteita. Tuliaisiksi löysin Karelia À la carte -verkoston Vuoden 2022 yritys Kotileipomo Sorsan monenlaisia piirakoita. Erityisesti heidän itse kehittämänsä piirakka, jonka riisitäytteessä on mukana myös savuporoa, oli viedä kielen mukanaan.

Kuva 3. Kotileipomo Sorsan pisteeltä löytyi niin nimisuojattuja karjalanpiirakoita kuin muitakin piirakoita.

Ravintola-alueella edustus oli kansainvälisempi, mutta löysin itselleni maisteltavaksi suomalaisen muikku-aterian ja jälkiruoaksi lörtsyn.

Myös omalta alueeltamme oli edustusta messuilla lähiruoankin suhteen. Kemiönsaaren messuosastolla esillä olivat Söderlångvikin omenat, paikallisia artesaaniruokatuotteita sekä saaristolaisleipiä. Osastolla kävi kiva kuhina niin maistiaisten kuin ostajienkin suhteen.

Kuva 4. Kemiönsaaren osastolla ruokapuolta esittelemässä oli paikalla Skärimat-hankkeen Jonas Bergström.

Yritysvierailu Taukopaikka Lahnajärvelle

Paluumatkalla teimme pysähdyksen uudistetussa Lahnajärven ravintolassa, jonka Pekka ja Outi Lounio ovat remontoineet vanhaa olympiahenkeä ja Fazerin sinistä värimaailmaa kunnioittaen. Suojeltu rakennus tehtiin vuoden 1952 olympialaisia varten. Omana aikanaan ravintolalle oli erityinen tarve, sillä bussimatka Turusta Helsinkiin kesti jopa kuusi tuntia

Kuva 5. Pekka Lounio kertoo Lahnajärven ravintolasta uudistetussa salissa.

Uudistetusta ravintolasta saimme ilahduttavasti kuulla muun muassa sen, että keittiössä ei käytetä lainkaan valmiita eineksiä vaan kaikki tehdään itse paikallisista raaka-aineista. Ravintolan leipomossa työskentelee kaksi leipuria, joten myös pullat ja leivät tulevat omasta takaa, ja niihin käytetään muun muassa spelttiä lähitilalta.

Taukopaikka Lahnajärvellä toimii myös Lahnajärven tilamyymälä, johon pääsimme myös tutustumaan. Myymälään etsitään jatkuvasti uusia ammattimaisesti toimivia lähituottajia, ja matkalle osallistuneet tuottajat pääsivätkin kuulemaan mahdollisuudesta tarjota tuotteitaan myyntiin.

Yhteinen matka herätti iloa

Matkan järjestivät yhteistyössä Varsinais-Suomen ruokasektorin koordinaatiohanke, Visit Parainen, Turun saaristomatkat Oy ja J&M Launokorpi Oy. Toimintatapa oli hyvä, sillä ruoka- ja matkailuyrittäjien törmäyttämisen lisäksi saimme törmäytettyä heidän tarjoamansa tuotteet ja palvelut.

Mukana oilleilta yrittäjiltä tuli myös hyvää palautetta niin järjestelyistä kuin matkan annistakin. Erityisen positiivisena pidettiin yritysesittelyitä sekä osallistujien kesken, että Taukopaikka Lahnajärvellä.

Matkan varsinainen vaikuttavuus selviää kesän jälkeen, kun tiedossa on käynnit ruokamatkailuyrityksissä. Tärkeää oli kuitenkin nähdä se ilo ja riemu, kun yrittäjät pääsivät pitkästä aikaa yhteiselle opintomatkalle muiden yrittäjien kanssa. Sitä oli odotettu koronavuosien jälkeen!

Teksti ja kuvat:

Margot Wikström
Hankevastaava Varsinais-Suomen ruokasektorin koordinaatiohanke, Turunmaa
margot.wikstrom@parainen.fi